Hyvää ja huonoa, samanlaista ja erilaista

Nyt niitä blogia avatessani lupaamiani rakkaustarinoita! Oon nimittäin hieman menettänyt sydämeni tälle bändille: The Outside Track. Sinänsä jännää, ku en yleensä pahemmin innostu irkku-musasta, jossa on vokaalit mukana, mut jostain syystä tää kolahti. Melko ilmava, iloinen ja lapsenmielinen kokoonpano.

Mitäs, mitäs? Jo puolisentoista kuukautta tullu oltua ulkomailla. Taitaa olla uus ennätys. On vänkää huomata, että tässä ajassa on jo ehtiny tottua aika moniin asioihin. Suomalainen vaihtarikollegani Jani totesikin, että enää ei välttämättä pidä aluksi ihan järjettömiltä tuntuneita juttuja pelkästään huonoina. Ne on pikemminkin vaan ominaisuuksia. Energiaa ei kulu siihen, että jatkuvasti ihmettelee, miks maitoa myydään pulloissa tai et miks lämminvesivaraaja pitää ajastaa käynnistymään puol tuntia ennen suihkua. Mut silti on pakko myöntää, et jotku asiat on ihan älyttömiä ja jotku ehkä jopa paremminkin ku kotona...

On huonompiakin paikkoja lenkkeillä kuin Shannonin rannat

Yks asia, jota ihmettelen lähes päivittäin, on paikallinen liikennekulttuuri. En nyt tarkota pelkästään sitä ilmeistä eroa Suomeen verrattuna, että pisamanaamaiset höpsykät ajelevat väärällä puolella tietä (vaikka siihen en kyllä taida ikinä tottua), vaan liikennekäyttäytymisen ristiriitaisuutta. Täällä ajetaan yleensä aika kovaa. Korvat läpättää aina ku joku huristaa ohi. Silti irlantilainen kohteliaisuus ulottuu myös ratin taakse. Jos jalankulkija näyttää edes puoliksi siltä, että saattaisi harkita suojatielle astumista, autoilijat pysähtyvät välittömästi. Monesti bonuksena tarjotaan vielä iloista hymyä ja vilkutusta tuulilasin tuolta puolen. Kaikki Helsingin taksikuskit, ottakaa mallia!

Se synkempi puoli irlantilaisesta autoilukulttuurista

Ruoka on toinen asia, joka aiheuttaa melkeen joka päivä syvällisiä ajatuksia. Ei ole helppoa olla kasvissyöjä Irlannissa. Oon viimein löytänyt pari kauppaa, joista saa semmosta niin sanottua kasvissyöjän peruseinestä, kuten linssejä, soijarouhetta ja tofua, mutta siihen meni hetki. Jos yritän lounastaa kampuksella, vaihtoehdot liikkuu yleensä patongin ja ranskalaisten välillä. Kasvisruoka on liharuokaa ilman lihaa. Valkosta viljaa ja hiilareita muutenkin tulee syötyä liikaa. Pakko se on siis sanoa: ikävä UniCaféa!

Se valoisampi puoli irlantilaisesta ruokakulttuurista (Milk Market, Limerick)

Muutamia vähän pienempiäkin asioita tuppaan vielä ihmettelemään. Yliopiston vessoissa on sekä pala- että nestesaippuaa. Kaiken kukkuraksi palasaippuat vaihdetaan päivittäin. Välillä mietin, että kuinkakohan monta rekkalavallista päivän verran käytettyjä palasaippuoita yliopisto tuhlaa vuodessa. Muutaman, sanoisin. En myöskään tajua paikallisten mieltymystä kokolattiamattoihin. Luokkahuoneet, koulun käytävät...Yrittäkää edes! Liittynee jotenkin siihen toiseen täkäläiseen epäkohtaan, että irlantilaista asuntoa on hyvin vaivalloista saada lämpimäksi. Onpahan ainakin matto jalkojen alla.

Treeniluokka kokolattimatolla

Monista asioista oon siis kuitenkin yllättynyt myös tosi ilosesti! Esim. bussilla ajeleminen on täällä paljon halvempaa ku Suomessa. Saaren läpi huristelee noin kympillä. Yliopiston ovet on myös näppäriä, kun kahva löytyy vain "vedä"-puolelta. Säästää monelta nololta tilanteelta. En myöskään valita parhaimmillaan 2,50€ maksavasta tuopista. Ja täältä saa tosiaan paljon parempaa toffeeta ku S-marketista.

Yliopiston musiikkirakennusta sisältä. Irlantilaista käytännöllisyyttä: Kuvassa oikealla näkyvän mosaiikkiteoksen hinnalla olisi kuulemma rakentanut ammattitason studion - päädyttiin mosaiikkiin.