Monsuunikausi

Nyt se on sitten alkanut. Ihmettelinkin lähes koko syksyn, että missä ne kuuluisat irlantilaiset sadekaudet viipyy. Eipä tarvitse enää ihmetellä. Koko tän viikon on tullut melko muhkeasti vettä ja tuuli on ollut myös paikoin aika armoton. Hauskinta tässä säässä on se, että se tuntuu vaihtuvan ihan mielivaltaisesti kesken päivää. Aamulla paistaa aurinko, mut sitte kesken päivää voi jysähtää aivan käsittämätön taifuuni ja sitte illalla taas saattaa pystyy kävelemään ihan selkeessä säässä takas kotiin. Hassua... Senpä kunniaksi hieman Lauta. Kannattaa ehdottomasti tsekata, jos bändi ei ole jo entuudestaan tuttu. Taitavat nämäkin kaverit olla melkoisessa myrskyssä, sillä poppoo voitti eilen käsittääkseni jo neljännen kerran vuoden yhtyeen tittelin BBC Radio 2 Folk Awardseissa. Onnea siis Skotlannin suunnalle!

Tämmöisellä keikalla tuli sitten käytyä koulun alkamista edeltäneenä viikonloppuna.

Juppistajuu, se olis sitten tammikuu ja samalla ensimmäinen kouluviikko täälläkin hiljalleen ohitse. Tuntu kyllä hyvältä päästä taas noin kuuden viikon loman (!) jälkeen vähän pakertamaan. Pysyy elämä pikkusen ryhdikkäämpänä ja rytmi paremmin kohdillaan. Oon myös onnellinen, että tiesin syyslukukauden jäljiltä melko tarkkaan, mitä haluan nyt keväällä opiskella ja että kuinka hommat toimii. Katosi se uuden lukukauden alkuun liittyvä "mitäs ihmettä?!"-efekti lähes kokonaan. Lukujärjestyksestä löytyy nyt iirin sijasta muun muassa sävellystä ja sovitusta sekä (ta-daa!) kanteletunteja. Mulla ei siis syksyn aikana ollut yhtäkään kanteletuntia, koska en oikeen tienny, kuinka lähtisin irkku-musiikkia kanteleeni kanssa lähentelemään. Nyt kuitenkin yhden syksyn verran kitaraa ja tinapilliä veivanneena ja estetiikkaa ahmineena tuntuu visiot paljon selkeämmiltä. Katsellaan, mitä tulee.

Vaikka sää onkin siis ollut melko myrskinen, on mulla itellä ollut jo pitkään yllättävän tyyni olo. Tajusin sen oikeastaan vasta tuossa pari päivää sitten, kun lueskelin, mitä olin kirjoitellut mun päiväkirjaan syksyllä. Huomasin olleeni aika pihalla. Siihen on varmasti monta syytä, eikä täysin uusi ympäristö liene niistä vähäisin. Olin näemmä joka toinen päivä päättänyt ryhtyä muusikoksi ja joka toinen päivä pohtinut, kuinka soittimet sais tuhottua mahdollisimman väkivaltaisesti. Pyörittelin mielessäni uusia urasuunnitelmia, jotka vaihteli floristista ratikkakuskiin. Olin myös tehnyt ammatinvalinta testejä. Lasinpuhaltajaa ja valokuvaajaa pukkasi. Loman aikana kai sitten kuitenkin löysin jonkinlaisen zenin ja nyt on ihan hyvä näin. En sitte tiiä johtuuko siitä, et ne päätökset mahdollisesta uran vaihtamisesta olis pitäny tehä syksyllä, jotta nyt keväällä vois lukea pääsykokeisiin yms. Vai johtuuko tää parempi olo vaan siitä, että ollaan menossa kohti kesää eikä siitä poispäin. Se tuntuu aina jotenkin alitajuisesti vaikuttavan muhun.

Kuka onkaan tämä mystinen italialaishurmuri Valteiri Letto, jonka nimi kummittelee koulun ilmotustaululla? (Pahoittelut kuvan karmeasta laadusta)

Mene ja tiedä... En nyt vieläkään osaa ihan varmuudella sanoa, mikä musta tulee isona tai että mitä elämältäni haluan. Sen taidan kuitenkin tietää, että haluan luoda. Tajusin sen lopullisesti, kun katselin peruskouluaikaisen kaverini Ville Ruuskan haastattelua Aamu-TV:ssä. Ville on siis nykyään malli ja se kerto jotenkin silleen, että silloin ku sille alko valjeta, että sekin haluaa luoda, se ei ollu ihan varma, mikä olis se väylä. Mulla on kai ollut vähän samanlaisia pohdintoja, sillä monesti musiikki ei oo tuntunu mulle luontevimmalta kanavalta luomiselle. Mua houkuttaa muun muassa kirjottaminen ja liike. Tosin se saattaa johtua vaan siitä, että niissä on vielä semmonen uutuudenviehätys. Musiikkiin oon kuitenkin yrittänyt jo useamman vuoden panostaa, joten väkisinkin kai homma saa jossakin vaiheessa semmosia viha-rakkaus -suhteen piirteitä. Täytyy vaan ehkä muistaa antaa itsensä tehdä myös sitä luovaa työtä tän oman kanavan äärellä, eikä keskittyä pelkkään kylmään treenaamiseen. Niin se suhde musiikkiin pysyy varmasti paljon tuoreempana ja elinvoimaisempana. Liikkeen ja kirjottamisen kautta voi sitten ehkä luoda vaan silleen itsekseen fiilistellen ja pitää niitä vähän niinku terapiana.

Kai sitä voisi kotipihalta avautuva näkymä olla kauniimpikin. Melkein naapurissa sijaitseva ostoskeskus on ollut ja hetkisen vähän vaiheessa. Yksi merkki Irlantia hetki sitten kurittaneesta talouskriisistä.

Semmoisia pohdintoja tällä kertaa. Ensi kerralla ehkä jotain hieman kevyempää, sillä mulla on suunnitelmissa viettää oikein semmonen perinteinen turistipäivä Limerickissä ja tehdä siitä pieni raportaasi tänne. Sitä odotellessa vielä

Päivän Ben & Jerry's

Half Baked *** 

Chocolate & Vanilla Ice Creams with Fudge Brownies & Gobs of Chocolate Chip Cookie Dough

Odotin pahempaa. Ajatus Cookie Dough:n sotkemisesta ja kompromissista pelotti. Lopputulos on kuitenkin yllättävän toimiva ja Cookie Dough:n raikkaus ja Chocolate Fudge Brownien jykevyys yhdistyvät sulavasti. Silti se on sanottava ääneen: Parempi kuin Chocolate Fudge Brownie, mutta huonompi kuin Cookie Dough.