Jälleen lähtötunnelmissa / The Kerry Way

Ajattelin viel viikon päätteksi laittaa nopean, melko kuvapainotteisen, päivityksen. Tässä jälleen hyvä musalinkki: http://www.youtube.com/watch?v=gxBTtzX9BP4. Guidewires on mainio bändi. Ensimmäisiä vaihtovuoden ansiosta löytämiäni kokoonpanoja.

Lähden huomenna Amerikkaan! Aika muhkea fiilis! Vaik toisaalta hassua, ku saavuin vast alle kolme viikkoo sitte tänne Irlantiin ja nyt mennään taas. Reissaajan elämää. Hohkalla siis muutama keikka Chicagon ja Hancockin suunnalla. Tulee varmasti mahtava reissu! Viel pitäs pakata...Mut onhan tässä yötä jäljellä. Matkaa voi seurata Hohkan reissublogista: http://hohkaband.wordpress.com/. Tonne ilmestyy toivottavasti hupaisaa materiaalia.

Viime sunnuntaina oli yliopiston retkeilykerhon ensimmäinen päivävaellus. Kohteena oli siis Kerryn maakunta, joka on omalla tavallaan aika tyypillistä Irlantia. Jos irlantilaisessa postikortissa on maisemakuva, se saattaa hyvinkin olla Kerrystä. Oli upeeta! Tässä parhaat palat kuvina.

Tästä se alkoi.

Matkaan lähti melkoinen liuta retkeilijöitä.

Maisemat olivat toisinaan yllättävän kotoisia.

Välillä taas oltiin hyvinkin irlantilaisissa tunnelmissa (kyllä vain, oli pakko :) ).

Takaisku. Korvani ajautui lounastauolla mehiläisen lentoradalle. Seurauksena pientä punoitusta ja kirvelyä.

Windy Gap, reissun huippukohta metreinä merenpinnasta mitattuna. Oli se sitä kyllä muutenkin.

Että semmoinen reissu. Seuraavalla kerralla toivottavasti tunnelmia uudelta mantereelta. Siihen asti, slán!

Craic!

Otsikko on irkkuslangia. Tarkoittaa suunnilleen, että "bileet!". Lausutaan melkolailla samalla tavalla ku "crack", mikä aluks aiheutti hämmennystä. "There's going to be craic!" Päivän musapalana hieman linjasta poiketen amerikkalaista punk-poppia. Biisin nimi ja meininki istahtavat vain niin hyvin kuluneen viikon fiiliksiin.

http://www.youtube.com/watch?v=ugcVwE1jmXM

Jesh, nyt on sitten takana ensimmäinen viikko yliopistoelämää. Pakko kyllä sanoa, että helpotti aivan valtavasti, ku systeemit koululla alko. Ne ensimmäiset päivät, jotka täällä vietin, oli aika vaikeita. Olin pihalla, väsynyt, vähän yksinäinen ja se koti-ikäväkin yllätti. Mut tuli heti mielettömän hyvä olo, kun pääsi ihmisten ilmoille ja tapaamaan uusia tyyppejä! Ihan hurjan ihania ihmisiä täällä! Ja oli hassua huomata, et yhtä pihalla ne kaikki muutki vaihtarit tuntu olevan. Taas tää klassinen...Kyllähän sen ties, et kaikki muutkin on pihalla, mut silti usko itte olevansa eniten pihalla. Mut en kai sitte ollu.

Kampus on melko vihreä ja muutenkin aika kiva.

Pakko muuten heti muutamalla sanalla hehkuttaa tätä yliopistoaluetta. Taisi olla Lappalaisen Elina, joka tässä muutamia päiviä sitten tokaisi Facebookissa, että taas alkaa uusi vuosi Tylypahkassa, kun hommat SibA:lla pyörähti käyntiin. Siinä missä KaMu on ehdottomasti henkinen Tylypahka, niin Limerickin yliopisto on sitä kyllä aika pitkälle fyysisesti (jos nyt jätetään huomiotta ne 70-luvun rakennukset).  Jopa irlantilaisella mittapuulla kampus on uskomattoman vihreä. Oikeastaan tää on yks iso puistoalue. Rakennuksia on kamala määrä, ymmärtääkseni melkeen 30, ja ne on täynnä outoja käytäviä, ovia ja portaikkoja. Suuntavaisto sekoaa sillä hetkellä, kun astuu sisään johonkin rakennukseen. On kirjastoa, kirjakauppaa, uimahallia, kappelia ja tietenkin baareja. Ihme kyllä oon toistaiseksi löytänyt aina perille. 

Näkymä Living Bridgeltä Shannonille. Huomatkaa perhokalastaja!

Kampuksen läpi pärskähtelee Shannon, Irlannin pisin joki, mikä kovasti ilahduttaa joen varrella kasvanutta perhokalastajaa. Joki on käsittääkseni myös jonkinlainen virallinen raja, sillä joen toisella puolella olevat rakennukset kuuluvat Clare:n maakuntaan ja joen tälle puolelle jäävät Limerickiin. Tämä on sinänsä hauska yksityiskohta, sillä muun muassa yliopiston musiikkirakennus, jossa itsekin vietän paljon aikaa, on Clare:n puolella ja Clare on yksi vahvimpia kansanmusiikin keskuksia Irlannissa. Sanovatkin, ett rakennus on siellä, minne se kuuluu. Shannonin yli kulkeva silta, Living Bridge, on melkein kuin taideteos jo itsessään. Uumoilen, että siitä tulee yksi lempipaikoistani täällä.

Mutta lyhyesti vois kai sanoa, että hommat on aika hyvin jo käynnissä. Opetus alkoi tällä viikolla ja sain jopa kaikki kurssi-ilmoittautumisiin liittyvät byrokratiasysteemit hoidettua. Lukujärjestyksestä löytyy vähän kaikkea outoa. On irlantilaista kansantanssia, tinapilliä ja, mikä parasta, iiriä! Ajattelin ihan vain silkasta mielenkiinnosta ottaa kurssin kieltä, jota melkeen kukaan ei puhu, jota en koskaan tarvitse ja jota en myöskään luultavasti koskaan opi. Sen verran epäloogiselta se näin ensimmäisen viikon luentojen pohjalta tuntuu. Pakko muuten laittaa tähän vielä linkki yhteen aika hauskaan videoon, joka kuvaa melko hyvin iirin asemaa Irlannissa. Tää on vähän pitkä, mut katsokaa, jos on aikaa. http://www.youtube.com/watch?v=qA0a62wmd1A

Living Bridge. Huomatkaa muusikot!

Luokkien ulkopuolellakin oon tehny kaikkea outoa - asioita, jotka on vaan tuntunu kiinnostavilta. Kävin muun muassa kokeilemassa hurlingia, kelttifutista (gaelic football) ja ultimatea. Ilmoittauduin yliopiston jousiampujiin sekä retkeilykerhoon, joka järjestää pieniä vaelluksia yms ympäri Irlantia. Luonnollisesti on ollut myös vaikka minkälaisia bileitä, jameja ja konsertteja. Vaahtobileisiin en tosin ehtinyt saada lippua. Sen sijaan käväisin keskiviikkona Dolan'sissa, joka on yks parhaimpia paikkoja kuunnella live-musiikkia Limerickissä. Oli hienoa nähdä lavalla muun muassa ex-Lúnasa Donogh Hennessy, joka  on yks lempparikitaristejani irkku-skenessä. Menoa ja meininkiä on siis riittäny (mistä kertoo myös se, että päätin tällä kertaa viettää vaihteeksi perjantai-iltaa blogia kirjoitellen) ja ystäviä löytynyt. Mulla on ollut mahdottoman mukava viikko ja asiat on aika hyvin järjestyksessä. Tästä on hyvä jatkaa. Sunnuntaina retkeilykerhon eka retki. Kohteena Kerry. Sitä odotellessa...

Päivän Ben & Jerry's

Chocolate Fudge Brownie **

Chocolate Ice Cream with Fudge Brownies

Yllättävän tuju. Ei pysty syömään puolta litraa yhdeltä istumalta. Suklaajäätelö mun makuun liian ”oikea”. Olen enemmän maitosuklaaihmisiä. Kaipasin raikkautta. Hyvin ”täysi” ja tasapaksu. Klassiko tai ei, en oikein pitänyt.

Täällä mä oon!

Eli toisin sanoen: Mä oon täällä! Tässäpä taas alkuun sopivaa taustamusiikkia blogin lueskelulle. Lúnasa on mun mielestä yks parhaita irkkubändejä ja tää biisikin on aika kiva.

http://www.youtube.com/watch?v=NJc_yvYLbdc

Sanotaan, että alku on aina hankala. No, ehkä se on ollut vähän sitäkin, mutta oon itekkin yllättyny, kuinka hyvin kaikki on tähän asti mennyt. Nyt on siis mun, öö, kolmas ilta Limerickissä ja kaikki on oikeestaan ihan jees. Jipii!

Maanantai oli aika tiukka matkustuspäivä. Laskeskelin, että tuli yhteensä istuskeltua melkeen 12 tuntia lentsikoissa, busseissa ja takseissa. Kun siihen vielä lisätään edellisenä yönä nukutut melkeen kolmen tunnin unet, oli olo perille päästessä aika töttöröö. Kämppä löytyi onneks viel samana iltana, kun ystävällinen IVS*-taksikuski tiesi paikan. Tää on tämmönen perus opiskelija-asuntola. Melko kova vuokra, mut tosi siisti ja toimiva. Oma kylppäri tuntuu parin solussa vietetyn vuoden jälkeen luksukselta. Enkä valita telkkaristakaan. Vielä jännittelen, millanen kämppis mulle tähän ilmestyy. Kämppä on siis teoriassa kaksio.

Brookfield Hall - mun uusi koti

Eilinen ja tää päivä onki sitten menny lähinnä ihmetellessä, käytännön juttuja hoidellessa ja koulun alkamista odotellessa. Tavarat on jo suunnilleen paikoillaan ja muutamat välttämättömat kodintarvikeostokset hoidettu. Keskustassa piipahdin toffee-ostoksilla (mistään ei saa niin hyvää toffeeta ku täältä!). Yliopistollakin uskaltauduin jo käymään, kun aamulenkillä eksyin oikealle suunnalle. Se on aika hauska se kampus. Vihreä ja mukavasti sokkeloinen. Oon viel monet kerrat eksyksissä siellä.

Tavaroiden purkaminen vaatii järjestelmällisyyttä

Huomenna sitten alkais semmonen niinku järjestetty ohjelma, kun vaihtareiden orientaatio rysähtää käyntiin. Saa nähdä, kuinka pihalla ollaan. Oon ollu aika huono ihminen, ku en oo ottanu oikeen mistään opiskeluun liittyvästä etukäteen selvää. Vähän yritin kursseja selailla, mut systeemi tuntu niin sekavalta, että päätin jäädä odottamaan opinto-ohjaajan tapaamista. No, lohdutuksekseni Lotta Virkkunen (koulukaverini sibalta, joka on täällä nyt toista vuotta) totesi, et vaihtarit saa aika paljon anteeksi. Katsotaan, kuinka pitkälle tällä filosofialla pääsee.

Lopuksi on viel pakko myöntää, että oon kyllä vähän jo ehtiny koti-ikävääkin potea (vaikkei mulla virallista kotia tällä hetkellä Suomessa olekaan). On se vaan uskomatonta, että vaikka kuinka vanhaksi ja aikuiseksi elää, niin silti se pääsee aina matkoilla yllättämään. Tulee ihan mieleen armeijan ensimmäiset päivät, kun ymmärsi, että täällä sitä ollaan, eikä muuta voi. Aina välillä käy mielessä semmonen outo ajatuskuva, et kohtahan sitä taas pääsee Helsinkiin moikkaamaan kavereita, töihin Lintsille ja saunomaan Laukkoskelle, mut eihän se kuitenkaan aivan niin kohta ole. Ei siinä, aivan uskomattoman mielellänihän mä täällä olen ja hurjan innoissani kaikesta! Mut aina välillä iltaisin yksin ollessa meinaa pala nousta kurkkuun. 

Kai se on vaan tää alku, kun on viel vähän pihalla eikä tunne ketään ja kun koulu ei oo viel alkanu. Eihän tämmöseen näin kokonaisvaltaiseen elämänmuutokseen mitenkään kai pysty valmistautumaan etukäteen. Mut tää menee ohi ja pelkään pahoin, että suurempi suru syntyy joskus tulevaisuudessa siitä, kun pitää lähteä täältä pois. Sitä odotellessa lievitän koti-ikävääni lueskelemalla tuttavani Matias Riikosen esikoisteosta Nelisiipinen lokki. Sen mukana pääsee ehkä jonkinlaiseen suomalaisuuden ytimeen. Suosittelen kaikille! http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Naurua+pimeässä/HS20120217SI1KU01114 

*IVS = "itekki vähän soitellu"

Vaihtarin iltapala

Päivän Ben & Jerry's:

Cookie Dough *****

Vanilla Ice Cream with Gobs of Chocolate Chip Cookie Dough

Elämäni rakkaus. Ensimmäinen B&J-maku, jota olen maistanut. Yksinkertainen ja herkullinen, mutta silti sopivan sekopäinen, kuten B&J-jäätelöltä sopii odottaa. Kuka keksi sekoittaa keksitaikinan ja jäätelön?

Stressiä, jännitystä ja haikeutta

First things first. Tässä muhkea versio blogini nimikko-reelistä:

http://www.youtube.com/watch?v=2GzQSlYyuAc

No niin! Hieman tiukille se meni, mut ehdin kuin ehdinkin luoda pitkään suunnittelemani blogin ennen lähtöä. Viimeinen ilta Suomessa ja meno sen mukainen. Tässä blogissa mun olis siis tarkoitus kertoa tarinoita ja kuulumisia mun vaihtarielämästä Irlannin Limerickissä. Mukaan mahtuu toivottavasti kertomuksia muun muassa musiikista, luonnosta, jousiammunnasta, rakkaudesta ja jäätelöstä. Toivottavasti monesta muustakin ihanasta asiasta!

Takana yks elämäni hämmentävimmistä ja älyttömimmistä, mutta samalla hauskimmista ja eloisimmista kesistä. Kiitos siitä kaikille! Mutta pitihän se arvata, että kun meno oli vauhdikasta, niin kaikki vaihtoon liittyvät käytännönasiat jäi vähän viime tippaan. Ja sehän stressasi, myönnän, vaikka pyrin ottamaan rennosti. Esim. kämppäasioiden kanssa mokasin pahasti, minkä takia mulle selvis vasta tänään, päivää ennen lähtöä, missä (toivottavasti) asustelen ens vuoden. No, hyvä että selvis.

Jännittää myös ku pientä sikaa teurasjonossa. Vaihtarielämästä kuulee niin älyttömiä tarinoita, että tuntuu jotenki tosi oudolta hypätä ite mukaan. Tahtois odottaa ihan valtavasti, mut silti yrittää koko ajan hillitä itseään, jottei pettyis, jos jotain menee pieleen. Haluun päästä jameihin ja oppia irkkumusiikin estetiikkaa ja kartuttaa biisivarastoa. Haluisin myös ehkä tavata ihmisiä matkalla. Ja nähdä vähän enemmän sitä maata, joka on jollakin lailla jo pitkään ollu mun henkinen koti. Ois myös aivan mielettömän hurjaa oppia vähän iiriä! Näistä lähdetään. En tässä kohtaa toivo enempää. Kartutan tai karsin odotuslistaani matkan varrella tilanteen mukaan.

Ja voi hemmetti...Nää viimeset päivät Suomessa on kyllä ollu myös melko haikeita. Vois kai sanoa, että onneks on stressannu sen verran, että tunteet on pysyny jokseenkin aisoissa. Muuten olisin varmaan vaan märissy koko ajan. Melko monet moikat mahtunu pariin päivään. Ystäviä, työ- ja koulukavereita, perheenjäseniä. Kaikkia tulee valtava ikävä. Mut silti on vaan niin huisin kiva lähteä! Palaillaan asiaan tuonnempana.

Loppukevennykseksi tunnelmia edelliseltä Irlannin reissultani: