Mihin on kiire?

Solasia en muistaakseni oo vielä soitattanut. Sen verran napakka ja jo pitkään piireissä vaikuttanut bändi kuitenkin, että ansaitsee tulla esitellyksi niille, jotka eivät vielä ole ehtineet tutustua. Yksi esimerkki siitä, millasia muotoja irkkumusiikki on Amerikassa saanut.

Pitkästä aikaa blogin parissa. Limerickin suunnalla on ollut kiireistä. Tutkintokausi puskee päälle ja jokaiselle viikolle tuntuu löytyvän joku deadline. Pari seuraavaa viikkoa kuluukin luultavasti aika tehokkaasti treenaillen ja kokeisiin lukien. En oo kaiken kiireen keskellä ees oikeen ehtinyt tajuta, että mun vaihtovuotta on enää alle kuukausi jäljellä. Älytöntä. En halua vielä ajatella asiaa. Jotenkin pelkkä ajatuskin vaihtovuoden päättymisestä tuntuu niin hurjalta, että pyörryttää. Pää on muutenkin vähän ylikierroksilla. Hoidetaan opiskeluvelvoitteet ensin kunnialla kotiin ja ihmetellään sitten.

Kan kävi heittämässä keikan koululla pari viikkoa sitten. Uskomaton yhtye!

Mutta siis niin...kiire. Facebook-seinä tuntuu nykyisin täyttyvän aika tehokkaasti kaikenlaisista pienistä aforismeista, one-linereista ja elämänohjeista. Monet on osastoa "ihan kiva", useista saa hyvät naurut, mut sitte on myös se pieni kourallinen sanontoja, jotka oikeasti pysäyttää hetkeksi. Mut pysäytti jokin aika sitten fraasi, joka meni jotensakin näin: "Ihmiset oottaa koko viikon perjantaita, koko vuoden kesää ja koko elämän onnellisuutta". Tiedän, monet heittäis tuon lausahduksen saman tien siihen "ihan kiva" -laatikkoon, mutta mun kohdalla se tuntui osuvan niin mehevästi arkaan paikkaan, että ajauduin taas hieman pohtimaan elämääni.

Oon kyselly itseltäni monesti viime viikkoina, että mihin mulla oikeen on kiire. Tuntuu, että elän koko ajan just vaan tuota "tulevaa perjantaita" ja kiirehdin kaiken läpi. Mun on esimerkiksi hurjan vaikea nauttia tästä viimeisestä kuukaudesta Irlannissa, kun ajatukset tuntuu olevan koko ajan jo tosi vahvasti ensi kesässä ja tulevan vuoden suunnitelmissa. Aika surullista oikeastaan. Oon myös miettiny, että oonko aina ollu tämmönen. Oonko aina miettiny vaan seuraavaa askelta ja siinä sivussa vähän menettänyt nykyisyyden? Ehkäpä. Hassua...Vaikka toisaalta ihan loogista. Suunnitelmallisuus kuitenkin pitää ihmisen hengissä ja on turvallinen olo, kun tietää mitä on edessä. Kaikki tuntuu siis johtavan siihen, että hetkessä eläminen on vaikeaa, koska pelkäämme tulevaa.

Jousiammuntakausi päättyi kotikisoihin! Ei tullut mitalia tällä  kertaa.

Hassuinta kaikessa tuntuu myös olevan se, että tulevaisuudessa kaikki nähdään aina parempana. Sitten kun olen töissä, olen onnellinen, koska minulla on turvattu toimeentulo. Sitten kun minulla on oma asunto, olen onnellinen, koska saan itse päättää seinien värin. Ja silti mietitään eteenpäin ja ei ehkä kuitenkaan olla ihan niin onnellisia. Mihin siis on kiire? Hautaan? Sinne ehtii kyllä kaikki. En myöskään halua ajatella, että elämä on pelkkää kuolemaan valmistautumista. Itse teen koko ajan kovasti töitä, jotta osaisin löytää onnelisuuden aina siitä hetkestä, jota satun elämään. Se tuntuu nykyisin hurjan vaikealta ja oonkin vaihtovuoden aikana ymmärtänyt, että mun on pakko muuttaa jotakin...sitten kun olen palannut Suomeen. ;)

Loppuun vielä muutama kuva mun viimeiseltä retkeilykerhon päivävaellukselta. Viimeisen patikan kunniaksi kiivettiin Irlannin korkeimmalle "vuorelle"!

Näin uhkaavalta Carrauntoohil (1038m) näytti alhaalta.

Ja näin komiat oli maisemat ylhäällä!

Pitkästä aikaa reissun aikana oli irlantilaisella mittapuulla hyvä sää, joten eteensä näki yli kymmenen metriä.

(Ja ihan lopuksi vielä jätskiä.)

Päivän Ben&Jerry's

Peanut Butter Me Up (Core) **

A raspberry jam core surrounded by peanut butter & vanilla ice creams with chocolatey covered peanut butter cups

Huh-huh! Nyt en kyllä muuta sano. Oli meinaan melkonen paketti. Ehkä jykevin B&J jota oon maistanut. Myös ensimmäinen kosketukseni Core-tuoteperheeseen (munkkimainen ”hillosydän” jäätelöpikarin keskellä). Vaikka oonkin ihan mahdoton herkkuhirmu, oli tämä lataus jopa mulle hieman liian äklö. Välillä tuntui, kuin lusikoisi vadelmahilloa (ja käytännössä näin olikin).  Myös maapähkinävoijätski oli aika makiaa. Pieniä maapähkinävoikuppikakkuja olisi saanut olla enemmän. Olisivat tuoneet vähän ryhtiä löllötulvan keskelle. Kaksi tähteä siksi, että purkillisella elää varmasti noin viikon ja koska makuyhdistelmä oli niin mahdoton!